Joulutiedote

joulu 13, 2021

1. Talvi on saapunut

Huolehditaan turvallisuudesta yhdessä! Mikäli havaitsette kiinteistön alueella liukkautta, vaaraa aiheuttavaa epätasaisuutta tai esimerkiksi putoamisvaarassa olevia kattolumia, niin ilmoitattehan näistä aina pikimmiten kiinteistöhuollolle!

Huomioidaan myös siivooja ja kopistellaan jaloista lumet pois jo ulko-ovella.

Samalla on hyvä muistuttaa, että varmistattehan aina ulko-ovien lukkiutumisen niistä kulkiessanne. Lumi tai hiekoitushiekka saattavat aiheuttaa ongelmia ovien sulkeutumisessa .

Parvekkeellisten asuntojen haltijoita pyydetään poistamaan lumet parvekkeelta aina lumisateen lakattua, parvekkeella seisova ja sieltä sulava lumi vaurioittaa rakenteita.

2. Joulunajan jätteiden käsittely

  • Joulukinkun paistorasvaa ei IKINÄ saa kaataa viemäriin tai vessanpönttöön. Rasva jähmettyy viemärin seinämiin ja aiheuttaa viemärin tukkeutumisen. Rasvan jähmetyttyä sen voi hävittää taloyhtiön biojätteeseen. Sen voi myös pakata vaikkapa teipillä suljettuun maitotölkkiin ja tällöin viedä sekajäteastiaan. Voit myös tutustua Kinkkutemppuun, jossa hyödynnetään kinkun paistorasvat uusiutuvaksi polttoaineeksi osoitteessa www.kinkkutemppu.com.
  • Alumiinivuokia käytetään paljon jouluna laatikkoruuissa. Alumiini kannattaa kierrättää. Huuhdottuna vuoat kelpaavat metallinkeräykseen, tarkasti ei tarvitse tiskata, mutta enimmät ruuantähteet olisi hyvä hygieniasyistä saada pois kierrätettävien metallien joukosta.
  • Lahjapaperit kuuluvat sekajätteeseen. Ne eivät kelpaa paperin tai kartongin joukkoon, jos ne ovat päällystettyjä ja sisältävät paljon painovärejä, tarroja ja teippejä.
  • Rikkoutuneet led -kynttilät ja valosarjat kuuluvat sähkölaitekeräykseen.
  • Uudenvuodentinat ovat vaarallista jätettä, koska ne sisältävät runsaasti lyijyä. Jos et käytä tinoja ensi vuonna uudelleen, vie ne maksutta HSY:n vaarallisten jätteiden konttiin tai Sortti-asemalle.
  • Tilan säästämiseksi pakkauslaatikot ja muoviastiat tulee AINA litistää tai laittaa SISÄKKÄIN. Jätehuolto laskuttaa liian täysistä jäteastioista lisähintaa. Jätetyhjennyksissä voi olla joulun aikana aikataulumuutoksia, jonka takia on tärkeää lajitella ja litistää jätteet huolella. Joulukuuset kerätään pääsääntöisesti biojäteastioiden tyhjennysten yhteydessä loppiaisen jälkeen.

3. Kynttilät ja paloturvallisuus

Toivomme kaikkien noudattavan huolellisuutta ja varovaisuutta tulenkäsittelyssä, jotta vältytään tulipaloilta ja tapaturmilta. Erityisesti muistutamme valvomaan kaikkia kynttilöitä sekä testaamaan palovaroittimien toimintakunnon ja vaihtamaan paristot säännöllisesti. Sammutuspeite on myös hyvä olla jokaisessa asunnossa.

Hyvä muistaa kynttilöiden polttamisessa:

  • Pidä alkusammutusvälineet saatavilla polttaessasi kynttilöitä. Muistathan myös, että viimeinen huoneesta poistuja sammuttaa kynttilät.
  • Valitse hyvä kynttilänjalka, joka ei kaadu eikä pala. Parhaita materiaaleja ovat metalli, lasi, posliini ja kivi. Älä käytä kynttilänjaloissa röyhelöisiä muovi-, paperi- tai kangasmansetteja.
  • Varo umpinaisia, ohuita lasi- ja posliinilyhtyjä. Ahtaassa tilassa steariini voi höyrystyä ja leimahtaa. Ohutkuorinen lyhty voi poksahtaa rikki ja räiskiä palavaa nestettä ympäristöön. Turvallinen kynttilälyhty on tukeva, yläosastaan reilusti avoin ja sisältä riittävän tilava.
  • Sijoita kynttilät turvallisesti niin, ettei niiden lähellä, vieressä tai yläpuolella ole mitään syttyvää. Varo erityisesti verhoja ja koristeita. Älä laita kynttilöitä TV:n tai muovisten ulkokalusteiden päälle. Kynttilä sulattaa helposti muoviseen alustaan reiän. Television sisään pudonnut kynttilä voi olla kohtalokas.
  • Jätä kynttilöiden väliin riittävästi tilaa. Tiiviissä ryhmässä olevien kynttilöiden tulikuuma neste saattaa helposti roihahtaa. Tuikut ja pöytäkynttilät asetetaan noin 5 cm:n etäisyydelle toisistaan. Ohutpohjaiset lyhdyt, pöytäkynttilät ja tuikut tarvitsevat riittävän paksun, palamattoman alustan.
  • Pidä tikut ja tuikut pois lasten ulottuvilta. Älä jätä lasta tai lemmikkieläintä hetkeksikään yksin palavan kynttilän kanssa. Varoita lapsia kynttilä- ja tulitikkuleikkien seurauksista.
  • Sammuta kynttilät aina, kun poistut huoneesta. Palava kynttilä on avotuli, siksi sitä on pidettävä silmällä. Polta kynttilöitä vain niissä tiloissa, joissa oleskellaan. Sammuta kynttilät tukahduttamalla.
  • Ulkokynttilät parvekkeella on sijoitettava raskaaseen palamattomaan astiaan/telineeseen/lyhtyyn, ettei tuuli kuljeta/heitä keventynyttä astiaa vääriin paikkoihin. Älä polta ulkolyhtyjä kovassa tuulessa tai sateessa. Lyhty tulee kiinnittää hyvin tukevasti esim. parvekkeen tuuletustelineeseen, ettei se pääse irtoamaan.

4. Yleisiä muistutuksia kerrostaloelämään

  • Kerrostalo-asumiseen liittyy olennaisena osana yhteisten sääntöjen ja muiden asukkaiden kunnioittaminen ja asumisrauhan takaaminen jokaiselle asukkaalle. Kaikenlaista meteliä tulee ehdottomasti välttää klo 22.00-07.00 välisenä aikana.
  • TUPAKOITSIJAT: Suosittelen, ettei parvekkeilla tupakoida. Tuuletusparvekkeilla tupakointi on kielletty. Kaikki savut ja hajut kulkeutuvat parvekkeiden ja ikkunoiden korvausilmaventtiilien kautta suoraan naapureiden koteihin sisään, korvausilmaventtiilien kautta. Sijoitushuoneiston omistajia pyydetään jo vuokrasopimuksessa kieltää tupakointi sekä huoneiston sisällä että erityisesti parvekkeilla!  Porrashuoneiden sisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä ja tuuletusparvekkeilla tupakointi on jo kielletty.
  • Kaikenlaisten tavaroiden, lastenvaunujen, kynnysmattojen yms. jättäminen kellarikäytävien käytäväosuuksille tai porrashuoneisiin on ehdottomasti kielletty paloturvallisuuden johdosta.

Turvallista ja mukavaa joulun aikaa kaikille!